Marjaana

238_pieniosa
Olen salolainen maatilayrittäjä, puhtaan suomalaisen ruuantuottaja. Kyläyhdistyksemme Waskio-Seuran puheenjohtaja ja innokas yhdistysihminen. Tykkään hankkeista, jotka innostavat asukkaita huolehtimaan itse oman asuinpaikkansa viihtyvyydestä ja turvallisuudesta. Taustaltani olen työntutkija, mikä on antanut minulle taidon selvittää ja valmistella asioita. Kehitän asioita mielelläni. Aika kuluu.
Olen osallistunut ensimmäisen kerran kunnallisvaaleihin ehdokkaana poikieni ollessa 1 ja 2-vuotiaita. Isot poikani ovat jo työssäkäyviä aikuisia ja nuorin teini-ikäinen mopoilua harrastava 9.-luokkalainen. Elämä kantaa. Nyt olen Keskustan kuntavaaliehdokkaana kotikaupungissani Salossa, jonka valtuustossa 1. kausi on päättymäisillään. Salon kaupungin valtuuton lisäksi olen valittu olemaan kaupunkikehityslautakunnan 1. varapuheenjohtaja, liikenneturvallisuustyöryhmän jäsen, sisäilmatyöryhmän puheenjohtaja ja Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston jäsen.
Haluan olla vaikuttamassa siihen, että ylisukupolvisuus saa vaikuttaa ihmisten elämässä. Minulle on erittäin tärkeää, että yrittäjä ja työntekjä voivat yhdessä luottaa tulevaisuuteen. Vain luottamus tulevaan kasvattaa uskallusta yrittää ja työllistää. Kun asiat ovat kunnossa, niin on aikaa ja energiaa ottaa vastuuta meitä ympäröivistä läheisistä ja luonnosta. Luonto ja vihreys ovat olleet minulle keskustalainen kasvualusta. Keskustalaiset arvot kantavat minua kuntavaaleissakin!